Sulje

Rytmin ja minimalismin uniikki ilmentymä

Haikun jykeväilmeinen kiinteistö on nähnyt ja kokenut paljon. Vuodesta 2024 lähtien sen historiassa alkaa seuraava luku, kun kunnianhimoisen peruskorjauksen läpikäyvä rakennus alkaa sykkiä uutta aikaa ja elämää. Pian Haiku kertoo taas uusia tarinoita, keskustelee elävästi kaupungin ja sen ihmisten kanssa. Katveeseen jääneestä kuoriutuu katseiden vangitsija, joka kutsuu lähempään tutustumiseen.

Kuuletko Haikun kutsun? Tervetuloa osaksi ainutlaatuista tarinaa!

Haikun peruskorjaus ammentaa ajatuksesta, että vastuullisesti korjaamalla saadaan aikaan aiempaa arvokkaampaa. Siksi talon historiaa ja alkuperäistä ilmettä ei häivytetä, vaan kunnioituksella tehtyjen korjauksien annetaan näkyä. Rakennuksen vahvuuksia vaalitaan ja tuodaan näin esille talon koko potentiaali. Uudistuksen yhteydessä rakennettava sisäänkäyntilaajennus, puistomainen sisäpiha sekä lasiseinin avattavat alakerrokset tekevät Haikusta helposti lähestyttävän ja houkuttelevan – omintakeisella tavalla mielenkiintoisen.

Haikun ulkoasu heijastelee sen 1970-luvulla rakennettua ympäristöä. Rakennus on vanhan kaavan mukaisista kiinteistöistä viimeinen, arvokas kaiku alueen alkuperäisestä arkkitehtuurista. Kiinteistön runko ja kerrospohjat ovat malliltaan täsmällisiä mutta samalla ominaisuuksiltaan joustavia. Ne tarjoavat perustan lukuisille tilallisille variaatioille ja mahdollistavat näin nykyajan työelämää palvelevat toimistoratkaisut. Yleisten sisätilojen pintamateriaaleihin ja kalustuksiin, niiden väreihin, tekstuureihin ja muotoihin, on haettu innoitus japanilaista ja skandinaavista estetiikkaa harmonisesti yhdistelevästä japandi-tyylisuuntauksesta.

Uudistunut Haiku sitoo menneen ja tulevan samaan vetävään rytmiin. 50-vuotiaan rakennuksen parhaat puolet kannattelevat myös talon tulevaisuutta. Haiku on vuokralaisilleen inspiroiva työympäristö, jossa voi kokea samanaikaisesti alkuperäisen arkkitehtuurin ja modernin nykyajan hengen.

Sulje

Tervetuloa ravintoloitsijaksi valovoimaiseen Haikuun!

Etsimme parhaillaan Haikun uuteen ravintolatilaan yrittäjää. Toiveemme on, että ravintolakonsepti tarjoaisi Haikussa työskenteleville ja naapuruston ihmisille sekä tasokkaita ja maistuvia lounaita että viihtyisän ajanviettopaikan myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Peruskorjauksen yhteydessä Haikun katutasoon avataan 450 neliömetrin ravintolatila, joka mahdollistaa jopa 150 asiakaspaikan rakentamisen. Ravintolasta tulee aukeamaan näkymät sekä Väinö Tannerin puistoon että kiinteistön rauhalliselle sisäpihalle, johon on kesäsesongin ajaksi toteutettavissa myös terassi kesäkioskeineen.

Lue lisää Haikun ravintolatilasta.
Lataa esite tästä >

Ota yhteyttä ja kerro ajatuksistasi – suunnitellaan kokonaisuus toimivaksi yhdessä!

Hanna Koskiahde

+358 (0)44 091 9150

Sulje

Kunnianhimoinen peruskorjaus käynnissä:

Haikun modernit toimitilat ovat ympäristölle ystävällisempiä

Meille Areimille on ollut alusta alkaen selvää, että Haiku on kiinteistö, jota ei pureta ja jonka tilalle ei rakenneta uutta taloa. Alkuperäiseen tarkoitukseensa yhä hyvin soveltuvan ja rungoltaan hyväkuntoisen talon säilyttäminen on nyt käynnissä olevan hankkeen ympäristöteoista vaikuttavin, mutta myös muita kestävän kehityksen mukaisia valintoja on luvassa runsaslukuinen joukko.

Haikun neuvottelutilan uusioikkunat

Helsingin Kaikukadulla sijaitsevaa Haikua peruskorjataan parhaillaan, ja sen ensimmäisten toimitilojen odotetaan valmistuvan kesän 2024 lopulla. Kunnianhimoisen peruskorjaushankkeen punaisia, tai kenties kuvaavammin sanottuna vihreitä, lankoja ovat olleet heti suunnittelun ensimmäisistä vaiheista alkaen kiinteistön energiatehokkuuden parantaminen ja rakennuksen elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten pienentäminen. Haikulle on jo nyt haettu sen ympäristövastuullisuuden todentavaa kansainvälistä LEED Gold -sertifikaattia.

Kaukokylmä ottaa lämmön talteen

Haikun peruskorjaus mahdollistaa talon tuleville käyttäjille laatutasoltaan täysin uutta vastaavat ja samalla ympäristölle ystävällisemmät toimitilat. Esimerkiksi aiemmin vain osaa rakennuksen tiloista palvellut viilennysjärjestelmä laajennetaan kattamaan rakennuksen kaikki toimistotilat. Lisäksi Haiku liitetään ympäristöystävällisempään ja energiatehokkaampaan kaukokylmään.

Fiksu talotekniikka mukautuu myös tulevaisuuden tarpeisiin

Haikun toimistokerrokset on suunniteltu kiinteistötekniikan näkökulmasta siten, että ne on helppo jakaa 1–4 käyttäjälle. Ratkaisut mahdollistavat myöhemmät muutokset kerrosten käyttäjämäärissä ja käyttäjien välisissä tilajaoissa ilman suuria muutoksia tekniikkaan. Lisäksi ne pienentävät vuokralaismuutostöiden hiilijalanjälkeä myöhemmin tulevaisuudessa.

Kiertotaloutta konkreettisimmillaan: ikkunalaseille uusi elämä!

Koska peruskorjaushankkeen keskeisenä päämääränä on koko kiinteistön parempi energiatehokkuus, tiedetään jo nyt, että Haikun vanhat ikkunakarmit ja ulkolasit joudutaan vaihtamaan. Hyväkuntoisten lasielementtien kohtalo on kuitenkin täysin päinvastainen kuin vastaavissa peruskorjaushankkeissa monesti: niitä ei rahdata kuorma-autokyydillä jäteasemalle, vaan niistä suuri osa tullaan hyödyntämään paikan päällä uudistettujen toimistotilojen sisälasiseininä – kevyen ”laiton” jälkeen toki, kuten kiertotalouden periaatteisiin kuuluukin.

Ikkunoiden elinkaaren pidentäminen on siis jo mallillaan. Mihin kunnianhimoinen ja avarakatseinen suunnittelijaryhmämme tarttuu seuraavaksi? Se nähdään pian, kun urakka etenee.

Lue lasien uudelleenkäytöstä
alt

Robust tuli taloon

Robust Gallery tuo Haikun katutasoon uuden tavan rytmittää työpäivää. Kaikukadun studioon voi tulla ennen ensimmäistä palaveria, lounastauon jälkeen tai silloin, kun on aika vaihtaa työt vapaalle. Kurkistimme tiloihin ja siihen, millaista arkea liikunta aivan työpaikan vieressä voi tehdä mahdolliseksi.

Liikettä omassa rytmissä

Robustissa liikkumisen ei tarvitse näyttää joka päivä samalta. Tarjolla on erilaisia harjoituksia reformerista pilatekseen, joogaan ja barre-tunteihin sekä sykettä nostaviin treeneihin. Yhtenä päivänä tekee mieli keskittyä hengitykseen ja kehonhallintaan, toisena purkaa energiaa kunnolla. Oma tapa löytyy kokeilemalla, eikä kalenteriin tarvitse lukita vain yhtä rutiinia.

Studio on suunniteltu myös kokemuksena. Tiloissa, valaistuksessa ja äänimaailmassa on ajateltu hetkeä, jolloin huomio saa siirtyä sähköpostista omaan tekemiseen. Liikkeen jälkeen voi ottaa rauhassa hetken palautumiselle ennen kuin palaa päivän seuraavaan osaan.

Videolla pääset katsomaan, millainen Robustin maailma Haikun ensimmäisestä kerroksesta avautuu. Se on samalla pieni muistutus siitä, että hyvään työpäivään mahtuu muutakin kuin työtä.

alt

Tutustu Robust Galleryyn

Hyvinvointi lähellä työpäivää

Kun treenipaikka löytyy samasta rakennuksesta, liikkumiseen lähteminen voi olla paljon tavallista helpompaa. Ennen työpäivää voi tulla tunnille ja siirtyä sen jälkeen suoraan toimistolle. Päivän päätteeksi voi vaihtaa maisemaa ilman erillistä matkaa kaupungin halki. Harjoittelusta tulee osa reittiä, joka kulkisi muutenkin Haikun kautta.

Tällä on merkitystä myös työyhteisölle. Yhteinen tunti voi olla luonteva tapa viettää aikaa kollegoiden kanssa, mutta studioon voi tulla yhtä hyvin omassa rauhassa. Jokainen saa rakentaa tavastaan liikkua itselleen sopivan.

Robust palvelee samalla koko ympäröivää kaupunkia. Uudet kävijät tuovat Kaikukadulle liikettä eri vuorokaudenaikoina, ja talon katutaso elää työpäivän rytmiä laajemmin.

alt

Osa Haikun arkea

Haikussa palvelut eivät ole irrallinen luettelo rakennuksen esitteessä. Niiden tarkoitus on tehdä tavallisesta päivästä sujuvampi: lounas löytyy läheltä, kahville voi poiketa keskustelun lomassa ja liikkumaan pääsee ilman suurta järjestelyä. Robust lisää tähän arkeen yhden uuden mahdollisuuden.

Studio tuo myös yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten kohtaisi. Samassa talossa työskentelevät, alueen asukkaat ja muualta tunneille tulevat jakavat hetken Kaikukadulla. Silloin työpaikan ympärille syntyy jotain muutakin kuin osoite kartalla.

Robustin ovet ovat nyt auki Haikussa. Katso video, tutustu tiloihin ja löydä oma hetkesi liikkeelle työpäivän ympäriltä.

TAKAISIN TARINOIHIN
alt

Käydään katsomassa tilat paikan päällä

Paras tapa tutustua Haikun tiloihin on paikan päällä. Tule katsomaan tiloja ja keskustellaan, millainen ratkaisu sopisi yrityksellenne.

Vuokraus ja kiinteistön kehitys

Hanna Koskiahde, Asset Manager

044 091 9150

hanna.koskiahde@areim.se